Taustatietoa.

Mäntyharjun Näytelmäkerho ry on aloittanut toimintansa jo vuonna 1959. Vähitellen toimintaan tuli mukaan myös kesäteatteriesitykset Iso-Pappilan museoalueella. Pienestä alusta kesäteatterin suosio on kasvanut niin, että nykyään se hallitsee Näytelmäkerhon toimintaa lähes yksinomaan. Kesäisin Näytelmäkerho muuntuukin Mäntyharjun Kesäteatteriksi. Vuonna 1994 rakennettiin Iso-Pappilan alueelle kesäteatteria varten uusi katsomo, joka vihkiäisissä sai nimen Pappilanparvi. Hyvin pian katsomo huomattiin liian pieneksi ja jo vuonna 1997 sitä jouduttiin laajentamaan. Nyt Pappilanparvella on numeroituja istumapaikkoja 630. Ahdasta vaan tuppaa vieläkin joskus olemaan. Vuosittain näytöksissä käy noin 5000 katsojaa. Mäntyharjun Kesäteatteri onkin vakiinnuttanut paikkansa Etelä-Savon  kesäteattereiden kärkipäässä. Idyllisen museoalueen viihtyvyyttä lisää Taidekeskus Salmelan näyttelyt, sekä Tyryn Viini Oy:n kahvila-viinitupa.
Tervetuloa teatterireissulle Mäntyharjuun.

Vuodesta 1994 lähtien esitetyt

Kätkäläinen 1994

Hassun-Pekko 1995

Kesäkeikka 1996

Iisakin Naimapuuhat 1997

Jätkät 1998

Kaikki vorot eivät tule varkaisiin 1999

Suutarin tyttären pihalla 1999

Matkalaukkukostaja 2000

Kätkäläinen ja ulkomaan elävä 2001

Jälkijäristyksiä,
Rosa Liksomin monologeja 2002

Haikarapolska 2002

Pekka Töpöhäntä ja Maija Maitoparta 2003

Juokse vaimosi edestä 2003

Pekka Töpöhäntä ja kolmoset 2004

Vain muutaman huijarin tähden 2004

Lumikki ja seitsemän kääpiötä 2005

Siunattu hulluus 2005

Momo 2006

Kätkäläisen jättipotti 2006

Mooseksen Perintö2007

Ilmasta rahaa 2008

Klikkaamalla linkkiä pääset katsomaan kuvia esityksistä